Tietojärjestelmät potilas- ja asiakasturvallisuuden edistäjinä

Mask group (4)

myneva

myneva.hilkka
myneva.nappula

Toimivat, turvalliset ja laadukkaat tietojärjestelmät ovat keskeinen turvallisuustekijä teknologiaan nojaavassa sosiaali- ja terveydenhuollon ympäristössä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinta tarkoittaa käytännössä muun muassa digitaalisia asiointi- ja omahoitopalveluja, jotka toimivat hyvin yhteen ja joissa esimerkiksi asiakas- ja potilastiedot liikkuvat sujuvasti palvelusta toiseen. 

 

Tiedonhallinnan merkitys vaaratapahtumissa

Tiedonhallintaan liittyviä vaaratapahtumia syntyy esimerkiksi kun tiedot eivät ole käytettävissä niitä tarvittaessa asiakkaiden ja potilaiden hoidossa. Syiksi on mainittu tietojärjestelmien yhteistoiminnallisuuden puute sekä puutteelliset tai virheelliset tiedot. Tiedonkulkuun liittyviä vaaratapahtumia voidaan vähentää jatkuvalla kommunikoinnilla, käyttäjäkoulutuksilla sekä yhteentoimivilla tietojärjestelmillä. Toimivien tietojärjestelmien lisäksi riittävät henkilöstöresurssit ovat edellytys ehjien ja saumattomien tiedonhallinnan prosessien ja täten asianmukaisen potilas- ja asiakasturvallisuuden toteutumiselle. Tutkimukset osoittavat että tekemätön dokumentointi, riittämätön kommunikointi sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten välillä sekä palvelun käyttäjien ja palveluntarjoajien välillä ovat tyypiltään yleisimpiä potilas- ja asiakasturvallisuuden haittatapahtumia, kun myötävaikuttava tekijä liittyy henkilöstöresursseihin. Tutkimustulosten mukaan suurin osa raportoiduista haittatapahtumista liittyy tiedon tallentamiseen ja tiedon jakamiseen. Tietojärjestelmät voivat omalta osaltaan tukea sekä henkilöstöresurssien hallintaa että tiedon tallentamisen, jakamisen ja viestinnän sujuvuutta sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioiden sisällä ja niiden välillä. 

 

Auditoitu ja sertifioitu myneva.hilkka tiedonhallinnan prosessien tukena

myneva.hilkka-järjestelmä tukee ominaisuuksillaan turvallisten ja toimivien sosiaalihuollon tiedonhallinnan prosessien toteutumista. myneva.hilkan ja myneva.hilkka-mobiilin avulla tiedon tallentaminen, tiedon jakaminen sekä sosiaalihuollon henkilöstön keskinäinen kommunikointi on mahdollista toteuttaa turvallisella tavalla. myneva.hilkka-työvuorosuunnittelu puolestaan mahdollistaa työvuorojen suunnittelun, asianmukaisen henkilöstöresurssien hallinnan sekä esimerkiksi henkilöstön työaikakertymien seurannan. myneva.hilkka-järjestelmä mahdollistaa myös henkilöstön saatavuuden ja asiakaskäyntien välisen yhteistoiminnallisuuden hyödyntämisen, joka osaltaan lisää henkilöstöresurssien asianmukaista hallintaa. 

myneva.hilkka-järjestelmä on yhteentoimiva kansallisen potilastiedon arkiston (Kanta), valtakunnallisen reseptipalvelun (e-resepti) sekä tulevaisuudessa sosiaalihuollon arkiston kanssa turvaten tiedon saataville sitä tarvitsevalle aina oikeaan aikaan, oikeaan paikassa ja oikeassa muodossa. Järjestelmän sertifiointi ja säännölliset auditoinnit varmistavat asiakastietojen asianmukaisen suojauksen, järjestelmien välisen yhteentoimivuuden sekä järjestelmän olennaisten vaatimusten toteutumisen.  myneva.hilkka-mobiili mahdollistaa puolestaan tiedon saannin, tallentamisen ja jakamisen reaaliaikaisesti. 

Lähteet: 

Häyrinen K. 2013. Tiedonhallinta ja tiedonkulku ovat osa potilasturvallisuutta. https://journal.fi/finjehew/article/view/9397

Ikonen H. 2020. THE CONTRIBUTION OF HUMAN RESOURCES ON INFORMATION MANAGEMENT. ANALYSIS OF PATIENT AND CLIENT SAFETY INCIDENT REPORTS. https://erepo.uef.fi/handle/123456789/23086

Palojoki S. 2017. THE UNDERSTANDING AND PREVENTION OF TECHNOLOGY-INDUCED ERRORS IN ELECTRONIC HEALTH RECORDS : A PATH TOWARD HEALTH INFORMATION TECHNOLOGY RESILIENCE. https://erepo.uef.fi/handle/123456789/18011

 

Itä-Suomen vuoden 2020 paras tiedonhallinnan pro gradu -tutkielma

Työssäni sairaanhoitajana kiinnitin huomiota tiedonhallintaan liittyviin haasteisiin ja vaaratilanteisiin. Tämä innosti minua opiskelemaan sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallintaa Itä-Suomen yliopistossa ja ohjasi myös pro gradu- tutkimukseni aihetta, jossa tarkastelin tiedonhallintaan liittyviä haittatapahtumia, joiden myötävaikuttava tekijä liittyi henkilöstöresursseihin. Tutkimukseni palkittiin vuoden 2020 parhaana Itä-Suomen yliopiston tiedonhallinnan pro gradu- tutkielmana. Lähden esittelemään tutkimustani kansainväliseen Medical Informatics Europe– konferenssiin toukokuun 2022 lopussa, johon minulle myönnettiin stipendi Medixine Ltd:n toimesta ATK-päivillä Jyväskylässä.

 

76b661f1-7b34-480b-a468-d80db5cbdf78

 

Haluatko pysyä ajantasalla sosiaalialan asioista?

Liity nyt uutiskirjelistallemme!

Saat sähköpostilla tietoa sosiaalihuollon ja ohjelmistojen ajankohtaisista asioista.