Hilkka laittaa tiedon kulkemaan Sosfixissä

Fastroin Hilkka-järjestelmä varmistaa Suurolakodin arjen toimivuuden.

Suurolakodin toiminnasta vastaavan Sosfixin toimitusjohtaja Janne Kankaanniemi on tyytyväinen Hilkka-järjestelmän toimintaan mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalveluyksikössä.

sosfixoy-560x315
Featured icon (1)-2

”Kirjaamisen tarve on meillä päivittäistä. Hilkka tarjoaa siihen erittäin hyvin toimivan ratkaisun lukuisine toiminnallisuuksineen”, Kankaanniemi sanoo. Hän mainitsee Hilkan etuna myös sen mahdollistaman keskitetyn tiedonkulun työntekijöiden välillä.

”Näin Hilkka tukee hyvin myös yksikön johtamista esimerkiksi omassa roolissani, jossa en päivittäin ole Suurolakodin arjessa mukana”, Kankaanniemi kuvailee. Hänen mukaansa Hilkka tuo kustannussäästöjä välillisesti, kun se mahdollistaa arjen toimivuuden. 

”Tämän kaltaisessa auttamistyössä ei ole kovin paljon aikaa ja mahdollisuuksia siihen, että jouduttaisiin tietojärjestelmien kanssa erilaisiin ongelmatilanteisiin. Niitä ei Hilkan myötä onneksi myöskään ole ollut. Harmistumisen määrä onkin ollut aivan olematon tässä, kun järjestelmä pyörii päivästä toiseen moitteettomasti”, Kankaanniemi sanoo. 

Janne Kankaanniemi pitää yhteistyötä Fastroin kanssa sujuvana ja saumattomana. ”Tarvitsemme yrityksenä sote-alalla strategista kumppanuutta. Fastroi tarjoaa siihen oivallisen mahdollisuuden omien tuotteidensa kautta”, Kankaanniemi sanoo. 

Sosfix Oy

  • Perustettu vuonna 2012
  • Tuottaa palveluita mielenterveys- ja päihdekuntoutujille tehostetun palveluasumisen Suurolakoti-yksikössä Kangasniemellä
  • Sosfix Oy -verkkosivut
Featured icon-1

Mitä asiakkaamme sanovat

Janne Kankaanniemi

Toimitusjohtaja, Sosfix

”Hilkka- järjestelmä pyörii päivästä toiseen moitteettomasti”

Oletko kiinnostunut ohjelmistoistamme?

Vastaamme kaikkiin kysymyksiisi mielelämme. Voit jättää yhteydenotto- tai tapaamispyynnön.