Kakskerta Kastanja ei luopuisi Hilkka™-järjestelmästä

Aikuisille kehitysvammaisille palvelujaan tarjoava Asumispalveluyksikkö Kakskerta Kastanja on käyttänyt Hilkka™-järjestelmää aivan sen alkuajoista lähtien.

kakskertakastanja-992x661-1-560x315-1
Featured icon (1)-2

”Meillä ei ole koskaan ollut mitään muuta järjestelmää käytössä. Olen työurani aikana nähnyt myös muita samantyyppisiä järjestelmiä, ja Hilkka™ on niistä yksinkertaisin ja helppokäyttöisin”, Kakskerta Kastanjan toiminnasta vastaavan O’Live Care Oy:n toimitusjohtaja Elisa Backman sanoo.

Kakskerta Kastanjan järjestelmälle asettamiin vaatimuksin kuuluvat muun muassa päivittäinen raportointi, lompakko-ominaisuus sekä sisäänrakennettu työvuorosuunnittelu.

”Yksikön sähköinen kalenteri on entistä aktiivisemmassa käytössä. Asiakastiedot pysyvät sen avulla salassa, mikä parantaa asiakkaidemme tietosuojaa entisestään”, Backman kuvailee.

Hän arvostaa myös mahdollisuutta kaikkien asiakirjojen sähköiseen arkistointiin. ”Jos tulostaisimme ne kaikki, kassakaapit loppuisivat niiden arkistoinnissa kesken”, hän jatkaa.

Hilkka™ on täyttänyt asumispalveluyksikön sille asettamat odotukset.

”Aikaa ja hermoja säästyy, kun Hilkka™-järjestelmä on käytössä”, Backman sanoo.

Kaikki tarvittava on keskitetysti yhdessä ohjelmistossa, mikä helpottaa työntekoa. Ainoastaan asiakaslaskutus on erillään omassa Procountor-järjestelmässään. Hilkka-ohjelmiston integraation hyödyntäminen Procountoriin ovat seuraavaksi työn alla.

”Olen nähnyt järjestelmän kehityksen ammoisista CD-romppuversioista alkaen. Jossain vaiheessa kehitys saattoi olla hidasta, mutta nyt järjestelmä toimii hyvin ja nopeasti. Siitä on tullut meille ’oma’ järjestelmä, josta emme halua luopua – tunnemme sen niin läpikotaisin” Backman sanoo.

Kehitysehdotukset ja muu kanssakäyminen Fastroin väen kanssa on sujunut Backmanin mukaan hyvin. Vastauksia on tullut ja osa kehitysideoista on mennyt jo tuotantoon.

”Asiakaspäivillä on tullut aina paljon uutta tietoa, mikä on auttanut käyttämään järjestelmää entistä tehokkaammin. Myös kouluttajan vierailu paikan päällä yhden päivän auttoi paljon. Tunnen Fastroin tiimin hyvin. Heitä on helppo lähestyä. Voi huoletta soittaa ja kysyä, jos jokin askarruttaa. Rentoa ryhmää, sanoisin”, Backman kuvailee.

Myös uuden tuoteversion viestiryhmä saa Backmanilta kiitosta.

”Siellä on mukana monien eri alojen ihmisiä, ja keskustelua on mukava lukea. Ryhmää seuraamalla ymmärtää paremmin, miten järjestelmää kehitetään eri tarpeiden mukaan”, hän sanoo.

Backman suosittelee Hilkka-järjestelmää erityisesti sen näppäryyden, yksinkertaisuuden, selkeyden ja helppouden takia.

”Yksi kirjautuminen ja kaikki tarvittava löytyy järjestelmästä. Ei tarvitse pelätä, että tietoja häviäisi. Jopa vahingossa poistetut tiedot tarvittaessa löytyvät helpdeskin avulla, toteaa Backman lopuksi.

Kakskerta Kastanja

  • Asumispalveluyksikkö Kakskerta Kastanja tarjoaa asumispalveluita aikuisille kehitysvammaisille. Vuokrasuhteessa oleville asiakkaille tarjotaan palveluja heidän asuntoihinsa.
  • Asiakaspaikkoja on 16, ja määrä laajenee syksyllä 20:een.
  • Kakskerta Kastanjan toiminnasta vastaa O’Live Care Oy, jolla on 10 vakituista työntekijää ja lisäksi sijaisia. Tällä hetkellä koko henkilöstömäärä on noin 14.

    https://www.olivecare.fi/
Featured icon-1

Mitä asiakkaamme sanovat

Elisa Backman

O’Live Care Oy

”Aikaa ja hermoja säästyy, kun myneva.hilkka-järjestelmä on käytössä..”

Oletko kiinnostunut ohjelmistoistamme?

Vastaamme kaikkiin kysymyksiisi mielelämme. Voit jättää yhteydenotto- tai tapaamispyynnön.